Joulun ajan touhuiluja

Lepsuilua, lepäämistä, leivontaa, niistä on koostunut tämä joulu. Ollaan kaikki rakastuttu tuohon mustaan rottinkituoliin ja koirat käyvät siinä vuoronperään nukkumassa. Ramona-neiti on ollut täällä meidän seurana, ainahan se yksi vieras mummo-koira omien mummojen seassa menee, lähes huomaamatta. Ei ole kuin yksi viltin mutka lisää varottavana ettei vahingossa istu päälle. Rauhallista on ollut ja samalla linjalla aiotaan jatkaa. Jos sitä vielä vähän lisää kakkua...

Joulukortti 2015

Joulukortteja

Muutamia vuosia sitten itskuharrastajien parissa toimi melkko aktiivinen keskustelufoorumi. Näin joulun alla sinne avattiin aina ketju joulutervehdyksille. Eksyin tässä eräänä iltana selailemaan vanhoja jouluisia toivotuksia ja vähän muitakin keskusteluja. 

Nykyään somekeskustelut tervehdyksineen on toimitettu suurimmaksi osaksi facebookin kautta. Keräsin tähän omat joulutervehdykset italiaanofoorumilta ja facesta. 

Foorumiaikana on selvästi tullut panostettua virtuaalikortteihin enemmän kun on tekstit lisätty kuviin, kun taas faceen on tullut tyrkättyä vaan kuva ja laitettua joulutervehdys kommenttikenttään. Vuosilta 2011 ja 2013 ei löytynyt tervehdyksiä ollenkaan, joten kaivoin koneelta sopivat kuvat kyseisten vuosien joulujen tienoilta. Aika hauskoja muistoja!

2011

  

2012

2013

 2014

Tänä vuonna aion saada aikaiseksi joulutervehdyksen teksteineen kaikkineen! Jääpä nähtäväksi.  

Jouluvalot

Kävin viikko sitten jouluostoksilla ja mukaan tarttui myös koirille lahjuksia. Yhdet lahjat oli otettava heti käyttöön, nimittäin ostin XXL:stä tytöille ledivalot hihnoihin roikkumaan. 

Naapuri oli ripustanut samaisena viikonloppuna melkoisen överit jouluvalot parvekkeelleen. En ole mikään jouluhärpäkkeiden ystävä ja kotona joulukoristeiden määrä pysyy aika vähäisenä. Tyttöjen uudet ledit saakin toimia tänä vuonna myös meidän jouluvaloina.

 Hissillinen koiria

 Valaistuja ulkoilijoita

Fiiliksiä

Syksy on ehdottomasti mun suosikki vuodenaika vaikka valon väheneminen aiheuttaa hivenen sopeutumisvaikeuksia. Minulla se vaikuttaa energian määrään ja koirat taas jäävät kaipaamaan auringon lämmittämiä nukkumapaikkoja.

Säteiden kaiho.

Pimeyden tuomaa energiavajetta kompensoidaan hidastamalla tahtia viikonloppuisin ja kaivamalla lisää lämpöisiä vilttejä kaapista. Hitaat aamut on ihan parhaita!

Aamupala yhdelle.

Vai kenties useammalle.

Hellyyden nälkä.

 Päiväunien kutsu.

Noran kuulumisia

Nora köpsyttää elämänsä ehtoopuolta, sitä ei käy kieltäminen. 
Välillä tämä ajatus on hyvinkin voimakkaana mielessä, välillä autuaasti unohduksissa. Lauman vanhin, 12,5-vuotias mummukka, on vanhentunut olemukseltaan huomattavasti muutaman viimeisen vuoden aikana. 

Todellisuus yhteisen ajan vähyydestä iski taas aika lujaa noin kuukausi sitten kun Nora alkoi jättää ruokaa kuppiinsa. Ensimmäinen vaihtoehto kaikista mahdollisista syistä osoittautui oikeaksi ja suuntasimme Noran kanssa hammaslääkäriin. Noralta on poistettu jo aiemmin melkoinen määrä hampaita. Viimeksi vajaa kaksi vuotta sitten peräti 18 hammasta ja sitä ennen joskus vuosia sitten kaksi etuhammasta. 

Lääkäri kuunteli Noran sydämen ennen rauhoitusta ja totesi että sydämestä kuuluu selvä sivuääni, voimakkuudeltaan 3/6. Aiemmin Noralla on todettu hyvin lievä sivuääni ja arveltu sen olevan iän tuomaa rapeumaa jossain läpässä, eikä siitä kuulemma ole tarvinnut olla huolissaan. Nyt lääkäri mainitsi että mahdollisesti olisi tarve aloittaa sydänlääkkeet mutta että seurataan vielä hetki tilannetta.

Tällä kertaa röntgenkuvien perusteella poistokuntoisia hampaita oli 11, voihan ankeus. Koiralla on 42 hammasta joten nopealla laskutoimituksella selviää montako mummukalle jäi jäljelle. Nyt Noran yläleuassa on enää yksi kulmahammas, kaikki muut ylähampaat on vuosien varrella poistettu. Alaleuassa on sitten loput sitkeät ja urhoolliset, erityisen sitkeästi siellä killuu vielä yksi pieni etuhammas.

Tänään käytiin Noran kanssa hammaskontrollissa, tai minusta se oli tässä tapauksessa ennemminkin hampaattomuuskontrolli. Lääkärin mukaan suu on parantunut hyvin ja nyt voi aloittaa viimeisten nökösten ahkeran harjauksen. Hivenen on pessimistinen olo tämän taiston kanssa. Etteikö paradontiitti tuhoaisi loputkin hampaat, harjaisi niitä tai ei. 

Todellisuus iskee jälleen. Noran hengittäminen on jo melkoisen vaivalloista kun se joudutaan rauhoittamaan. Kuukausi sitten ennen hampaiden poistoa mummukka unohti jo odotushuoneessa ensirauhoitteen vaikuttaessa että pitäisi kuitenkin hengittää itse. Ei auttanut mitkään nenän nipistelyt että olisi vetänyt henkeä. Täytyi nostellella astetta rivakammin koisivaa mummoa sylissä jotta alkoi taas verkkaisesti vetämään henkeä si-sään, ja ulooos. 
Onneksi hoitaja tuli hakemaan Noran suht pian toimenpiteeseen ja saivat laitettua sen hengityskoneeseen. Odottavan aika oli kuitenkin pitkä jännittää vanha koira sylissä että riittääkö henki, että oliko nyt jo viimeinen kerta.

Vielähän se henki riitti mutta voi olla että se penteleen paradontiitti ja sen seurauksena seuraava hampaiden poisto jää tekemättä. Voi olla että seuraavan pakollisen rauhoituksen edessä on tehtävä vaikea päätös. 

Tänään kontrollissa lääkäri kuunteli myös Noran sydämen ja sivuääni oli pienentynyt huomattavasti. Sydänlääkkeelle ei näin ollen ole onneksi tarvetta. Lääkäri arveli että suun tulehdus oli aiheuttanut tulehduksen myös sydämen läppään ja se oli voimistanut sivuääntä. Suun parantumisen myötä parani myös tulehdus läpästä. 

Hyvät uutiset Noran kohentuneesta terveydentilasta ovat huojentavia ja olen kiitollinen Noraa hoitaneelle lääkärille huolellisesta työstä. Tänään selvisi myös että Nora ja Noraa hoitanut lääkäri ovat maannaisia ja olin jotenkin entistä ilahtuneempi ja vakuuttuneempi siitä että Nora oli hyvissä käsissä hammashoidon aikana.

Tässä tukku Noran hömpsöttelykuvia tämänpäiväisen eläinlääkäriin reissaamisen varrelta. Jompikumpi meistä nauttii verkkaisesta askelluksesta ja kaiken maailman hajujen ihmettelystä. Kuvien määrä korvaa laadun.

 Ja jälleen kotona, omassa tuolissa.

Missä koirasi nukkuvat?

-Sängyssä. 
-Eikö teillä? Ymmärrän.
No minun koirat nukkuu sängyssä, yleensä peiton alla.  


Nora
-ei osaa itse kaivautua peiton alle vaan peiton reunaa on aina nostettava
-löytyy kuitenkin toisinaan peiton alta vaikka sitä ei ole autettu
-ei ikinä asetu nukkumaan toisten koirien päälle

 2007

 2015

Lempi
-nukkuu tiiviisti kainalossa, niin lähellä kuin suinkin
-löytyy yleensä samalta paikalta vielä aamullakin
-näkee välillä niin kovasti unia että se on pakko herättää, koska kukaan muu ei silloin nuku

 2012

 2015

Hertta
-nukkuisi mieluiten tyynyn päällä, ihan muina (kaikkina) prinsessoina
-on saanut oman tyynyn minun tyynyn viereen
-taistelee silti sitkeästi aina samasta tyynystä

2014

  

 

2015

Huhti-touko-kesä-heinä

Niinpähän vierähti kevät ja kesä.Vähän varkain mutta kuitenkin suurella hartaudella. 
Ajatukseni ovat pyörineet ihan tavallisen arjen pyörteissä. Koirat, työt ja vapaa-aika. Hengästyttävän vähässä ajassa on tapahtunut hengästyttävän paljon. 

Utu sai vihdoin kolme ihastuttavaa pentua ja ne ovat onnellisesti asustelleet uusissa kodeissaan jo parisen kuukautta. Tässä muutamia kuvia kahden ensimmäisen kuukauden ajalta kun pennut olivat viihdyttämässä täällä meitä. 

 
Lempin ja Hertan kasvattajan kanssa treffattiin Hertan pojat Pirlo ja Nemo omistajineen. Ihanat pojat ja ihanat perheet! 
Pienelle Nemolle oli sattunut haaveri ja se köpsötteli heinäkuussa tapaamisen aikoihin toinen etujalka paketissa. Pojat ovat ulkonäöltään ja olemukseltaan niin ihanan hämmentäviä sekoituksia isäänsä ja äitiään, ja isovanhempiaan. 

Nemo:

Pirlo: 

 

Sonny ja Dobby olivat meillä vajaan viikon hoidossa ja se toi taas vähän vaihtelua arkeen Utun pentuprojektin jälkeen. Myös nämä italialaiset pojat ovat hauskoja tapauksia ja ovat tervetulleita toistekin. Pojat olivat minulla aina töissä mukana ja käyttäytyivät hirmu nätisti.

Hertta kävi virallisessa silmätarkastuksessa, tämäkin tapahtuma ajoittui heinäkuulle. Tuloksen myötä pakkasin pentuaitaukset pidemmäksi aikaa varastoon. 
Hertalle ei tule enempää jälkeläisiä ja minun Armin tulo siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Tämmöiset tilanteet ovat samaan aikaan surullisia että helpottavia. Elämä jatkuu ja koira on sama kuin ennenkin. Nyt ei tarvitse pohtia enää urosvaihtoehtoja, astutusta eikä muita jalostukseen liittyviä juttuja joista onnistun aina löytämään stressiin aihetta. 
Luopumisen ja hetkittäisen surun tilalle tulee keveys.

Tänä(kin) kesänä olen opetellut hoitamaan kukkia. Ihan helppoja ja halpoja kesäkukkia parvekkeella. Jostain syystä minulle on tosi vaikeaa kastella kasveja oikea määrä. Joko hukutan tai kuivatan kukat, tai molempia vuoronperään. Kuinka eläimet onkaan paljon helpompia tässä suhteessa! 
Vaan tällä kertaa kasvit ovat pysyneet hengissä jo kohta kaksi kuukautta ja koen suurta onnistumisen iloa. Siellä ne pelargoniat, härkä- ja ruusupavut kasvaa ja kukkii.

Ollaan tavattu nyt lomalla myös Hertan poikaa Väinöä omistajansa kera. Asuvat nykyään melkein rikollisen lähellä meitä ja jaetaan samat lenkkipolut. Myös Utu ja pentunsa Muusa muuttavat ihan kohta kävelymatkan päähän meistä. 

Elämä ja arki tuntuu juuri nyt muutenkin aika mukavalta, vai mitä Hertta!