Tällä viikolla olin katsomassa ystäväni ja Mörkö-itskun agilitykisoja ja siellä räpsin hämärässä hallissa muutamia kuvia. Kovin onnistuneitahan ne ei ole mutta ilo ja vauhti niistä kyllä välittyy. Mörkö kisasi ensimmäistä kertaa medien kakkosluokassa eikä mennyt ollenkaan huonosti. Perusradalla sijoitus 10/16, pisteet 5,19 ja hyppyradalla sijoitus 4/16 (joista vain 5 sai tuloksen, loput hylsyn), pisteet -3,14. Varsinkin Mörkön hyppyrata oli kerrassaan hieno!
Näin muuten agikisoissa valtavan hyvän näköisen labradorinnoutajan. Olen edelleen vähän heikkona rotuun koska olen saanut varttua lapsuuteni tämän rodun seurassa. Tämän kyseisen yksilön hienous selvisi kun lähtölistassa sen kohdalla luki x-rotu eikä nöffieikunlabbis. Oi, olisipa kaikki labbikset edelleen tämän näköisiä sutjakoita pötkylöitä.
Seuraavana päivänä puolestaan käyskentelin kameran kanssa pellon laidalla kun samainen ystävä oli hyppäämässä maastoesteitä hevosellaan ja tarvitsi lapsenvahtia. Olin luvannut tehdä mitä vaan vastapalvelukseksi kun hän otti koiristani kolme näyttelyviikonlopuksi hoitoon. Hypyistä oli toivotonta saada kuvia kun pikkutyypin kanssa täytyi pysytellä etäämmällä. Kuvaamaan pääsin silti.
Aah, ihana viikonloppu tuli viimein ja lauantaina nukuin ruhtinaallisesti kymmeneen. Tunne oli kuin uudestisyntyneellä, jos ei liian pitkien yöunien kolotuksia joka puolella kroppaa oteta huomioon. Vanhuus ei selvästikään tule yksin. Vapaapäivän kunniaksi tein pellillisen suklaapiirakkaa ja muistelin edesmennyttä serkkuani. Hennan kuolemasta tuli muutamia viikkoja sitten vuosi ja se sai minut leipomaan lapsuuden suosikkiherkkuani jota hän silloin aina teki minulle, milloin milläkin verukkeella. Hertan mielestä ilmeisesti piirakan reunapalat olisi kuuluneet hänelle, huomisen synttärisankarille.
