Laitetaanko pakettiin ?

Huhhei, olipahan kiireinen vuoden loppu. Kamera makasi pitkälti hyllyssä ja koiratkin joutuivat sopeutumaan vähempään huomioon. Nyt on kuitenkin palattu jälleen normiarkeen ja joulu tulee sopivasti. Joulun pyhinä saanee nollattua kierrokset ihan kunnolla.

Viihdytin (pienen koiran mielestä ehkä kidutin) Kajoa joulukuvaussessiolla. On se vaan niiiiin söpö. Joko laitetaan se sinulle pakettiin?

Rauhallista Joulua ja Onnea Vuodelle 2015!

Tapahtumia viikon varrelta

Lääh ja puuh ja mistähän sitä alkais. Kesäloman loputtua on jäänyt luonnollisesti vähempi aikaa valokuvailuun ja tietenkin lorvailuun. Pari viimeistä viikkoa on mennyt työrytmiin takaisin totutellessa ja edellinen viikonloppu Helsingissä Maailman Voittaja-koiranäyttelyssä. Olin luvannut esittää siellä yhden itskun jos vaan pääsen paikalle ja täytyihän lupaus lunastaa. Omat koirat jäi hoitoon reissun ajaksi ja se oli ehkä se rankin osuus koko hommassa. Kameran jätin suosiolla kotiin kun tavaraa oli muutoinkin ihan riittämiin mukana. 

Tällä viikolla olin katsomassa ystäväni ja Mörkö-itskun agilitykisoja ja siellä räpsin hämärässä hallissa muutamia kuvia. Kovin onnistuneitahan ne ei ole mutta ilo ja vauhti niistä kyllä välittyy. Mörkö kisasi ensimmäistä kertaa medien kakkosluokassa eikä mennyt ollenkaan huonosti. Perusradalla sijoitus 10/16, pisteet 5,19 ja hyppyradalla sijoitus 4/16 (joista vain 5 sai tuloksen, loput hylsyn), pisteet -3,14. Varsinkin Mörkön hyppyrata oli kerrassaan hieno!

Näin muuten agikisoissa valtavan hyvän näköisen labradorinnoutajan. Olen edelleen vähän heikkona rotuun koska olen saanut varttua lapsuuteni tämän rodun seurassa. Tämän kyseisen yksilön hienous selvisi kun lähtölistassa sen kohdalla luki x-rotu eikä nöffieikunlabbis. Oi, olisipa kaikki labbikset edelleen tämän näköisiä sutjakoita pötkylöitä.

Seuraavana päivänä puolestaan käyskentelin kameran kanssa pellon laidalla kun samainen ystävä oli hyppäämässä maastoesteitä hevosellaan ja tarvitsi lapsenvahtia. Olin luvannut tehdä mitä vaan vastapalvelukseksi kun hän otti koiristani kolme näyttelyviikonlopuksi hoitoon. Hypyistä oli toivotonta saada kuvia kun pikkutyypin kanssa täytyi pysytellä etäämmällä. Kuvaamaan pääsin silti.

Aah, ihana viikonloppu tuli viimein ja lauantaina nukuin ruhtinaallisesti kymmeneen. Tunne oli kuin uudestisyntyneellä, jos ei liian pitkien yöunien kolotuksia joka puolella kroppaa oteta huomioon. Vanhuus ei selvästikään tule yksin. Vapaapäivän kunniaksi tein pellillisen suklaapiirakkaa ja muistelin edesmennyttä serkkuani. Hennan kuolemasta tuli muutamia viikkoja sitten vuosi ja se sai minut leipomaan lapsuuden suosikkiherkkuani jota hän silloin aina teki minulle, milloin milläkin verukkeella. Hertan mielestä ilmeisesti piirakan reunapalat olisi kuuluneet hänelle, huomisen synttärisankarille.

Viimeinen lomapäivä

Viimeistä lomapäivää vietettiin kuten niin montaa muutakin lomapäivää, parvekkeella auringosta nauttien. Minä pidän enempi vähemmän aurinkoisista päivistä mutta kun säätä ei voi valita niin täytyy koittaa hyödyntää kulloisenkin sään parhaat puolet. Tämän tuntuvat osaavan koiratkin hyvin, varsinkin vanhin ja nuorin.

Kajo suoritti voimisteluliikkeitä luun kanssa ja minä sain kokeilla kameran sarjakuvaustoimintoa ihan huolella.

Maastoutujat

Tove-whippetti tuli meille kyläilemään joten kaivoin kaapista maastolakanat. No maastoutuu niihin ainakin nuo kaksi.

Aurinkoisia poseerauskuvia

Kajo täytti toissa päivänä kahdeksan kuukautta. Poika on vielä pelkkää jalkaa ja kovin hoikka. Jospa massaa kohta alkaisi kerääntymään kun kasvu korkeussuuntaan on hiipumassa.

Lempi täyttää syyskuussa seitsemän vuotta. Lempuran naama on alkanut tosissaan jo harmaantumaan ja tumma siisti maski on enää muisto vain.

Talviturkit

No nyt on meille viluisille riittävän lämmintä vettä järvissä minne kastautua. Siispä heitettiin Lempin, Hertan ja Kajon kanssa talviturkit viimein. Nora-mummoa en hennonut enää uittaa, pitäkööt talviturkkinsa vanhojen luiden lämmikkeenä. 

Lempillä ja Hertalla tais jäädä viime kesänä uinnit uimatta ja nyt alkuun täytyikin vähän muistella miten sitä polskitaan. Uppooko peppu jos ei käytä takajalkoja ja pääseekö eteenpäin helpommin kun etujalat ei räpiköi vedenpinnan yläpuolella. Kyllä noista uimamaistereita saisi, jos vaan käytäis ahkerammin rannalla/koirauimalassa. Ehkä ensi keväänä täytyy meidänkin korkata Sastamalan koirauimala.

Kajon kannoin ensimmäistä kertaa järveen ja se oli vahvasti sitä mieltä että yritän hukuttaa. Vielä täytyy avittaa aika paljon että tassut pysyis sopivan alhaalla mutta nätisti sekin ui useampaan kertaan rantaan kun irti päästin. 

Järvessä en juuri viitsinyt kameran kanssa lutrata joten muutamia kuvia lähinnä Hertasta laiturilta. Aurinko paahtoi sen verran kirkkaana että kuvaaminen oli haasteellista. Varsinkin Noran valkoiset hapset paloi kuvissa puhki.

Monen koiran loru

 1. Onko koira kotona?
   - Viltillä viilentymässä.

Ramona

2. Onko koira kotona?
   - Mytyssä mököttämässä.

Utu

3. Onko koira kotona?
   - Unta utelemassa.

Kajo

4. Onko koira kotona?
   - Omaansa odottamassa.

Vieno

5. Onko koira kotona?
   - Totisena tönöttämässä.

Hertta

6. Onko koira kotona?
   - Valppaana väijyksissä.

Lempi

7. Onko koira kotona?
   - Mummolassa makkoomassa.

Nora

Viikonloppuna oli melkoisesti tohinaa kun koiria kertyi nurkkiin useampi ylimääräinen. Ramona tuli hoitoon omistajan ulkomaanmatkan ajaksi, Vieno vuorokaudeksi näyttelypakolaisena ja Utu vuorokaudeksi päivähoitoon omistajan rillutellessa jossain polttareissa. Vielä löytyi jokaiselle tarvittaessa kyynärpäätilaa ja oma peiton mutka missä nukkua.
Vienon ja Utun palauduttua koteihinsa me muut lähdettiin pyörähtämään pikaisesti maalla mummolassa.